Kategoriat
Uncategorized

MIHIN LÄNSIMAINEN RATIONAALINEN AJATTELU ON KADONNUT?

Ranskalainen hellenisti ja kulttuuritutkija Jean-Pierre Vernant kysyi kirjassaan ”Kreikkalaisen ajattelun alkuperä” itseltään, mikä on länsimaisen rationaalisen ajattelun alkuperä ja kuinka se syntyi kreikkalaisessa maailmassa? Hän vastasi kysymyksiinsä toteamalla helleenisen tieteen ja filosofian syntyneen 600 v. eaa. Miletoksen kreikkalaisessa siirtokunnassa Vähä-Aasiassa. Tuolloin syntyi uskonnon ulkopuolinen ajattelu. ”Joonialaiset ”fyysikot” esittivät kosmoksen synnystä ja luonnonilmiöistä maallisia selityksiä, havainnoissa pitäytyviä selityksiä… Toiseksi kypsyi ajatus kosmisesta järjestyksestä, joka ei enää ollut alisteinen suvereenin jumalan vallalle, hänen monarkhíalleen (yksinvallalleen) tai basileialleen (kuninkaalliselle palatsilleen), vaan universumin sisäiselle laille. Lisäksi uusi ajattelu oli luonteeltaan geometristä.”
Jean-Pierre Vernonin mukaan tämä uusi ajattelu liittyi Kreikan siirtymiseen itämaisia kuningaskuntia muistuttaneesta mykeneläisestä palatsisivilisaatiosta poliksen (kaupunkivaltion) yhteiskunnalliseen ja henkiseen ilmapiiriin. ”Kaupunkivaltion nousu ei merkinnyt ainoastaan taloudellisia ja poliittisia muutoksia, vaan myös henkistä käännettä, tuoreen sivistyshorisontin löytämistä sekä uudenlaisen, agoran (torin) julkisuuden ympärille keskittyneen yhteisöllisen tilan kehittämistä.” Kaupunkivaltiossa puheen asemaa edistettiin ja sen käytöstä tuli väittelyn, keskustelun ja kilpailevan todistelun muodossa poliittinen ase. Lait ja määräykset julkaistiin kaikkien kansalaisten ulottuville. Foinikialaisilta peritty kirjoitustaito valjastettiin viestinnän käyttöön. Antiikin aikana kaikki seemiläisiä kieliä puhuvat Välimeren itäpuolisen alueen laivurikauppiaat miellettiin foinikialaisiksi.
Poliksen hallinnossa hierarkia korvattiin uudentyyppisellä sosiaalisella siteellä, joka ”perustui määritelmällisesti toistensa kaltaisten tai yhdenveroisten kansalaisten symmetrisiin (yhdenmukaisiin), käännettäviin ja vastavuoroisiin suhteisiin.” Toisin sanoen kansalaiset olivat yhdenvertaisia keskenään. He komensivat ja tottelivat toisiaan kukin vuorollaan. Hallintotehtäviä kierrätettiin. Kaikki kansalaiset osallistuivat yhteisten asioiden hoitoon.
Mihin länsimainen rationaalinen ajattelu on kadonnut? Enemmistö Euroopan unionin jäsenmaiden kansalaisista uskoo kapitalismiin ja palvoo myyttisiä markkinavoimia. Unionin lainsäädännöstä ja määräyksistä on vaikea saada tietoa. Sen hallinto on hyvin byrokraattinen ja hierarkkinen. Kansalaiset eivät ole yhdenvertaisia keskenään, koska tuotantovälineet ovat kapitalistien yksityisessä omistuksessa.  Valtaa ei kierrätetä, vaan samat valtionhoitajapuolueet ja parlamentaarikot istuvat vallassa vuodesta toiseen. Valta ja vauraus ovat keskittyneet pienelle eliitille, joka kokee itsensä korvaamattomaksi. Edustuksellinen demokratia ei ole aidosti demokraattista, koska vapaaseen markkinatalouteen ei sisälly talouden demokratiaa. Tällä vuosituhannella omaneduntavoittelusta ja yhteisvastuuttomuudesta on tullut aikakauden kategorinen imperatiivi eli moraalinen laki. Yhtiöt lomauttavat ja irtisanovat työntekijöitään sekä jakavat samaan aikaan suuria osinkoja omistajilleen.
Kapitalismin moraalin perusnormina on kapitalistinen yksityisomistus, joka tarkoittaa tuotantovälineiden, maa-alueiden, kiinteistöjen ja pörssiyhtiöiden osakkeiden yksityistä omistamista. Suomen perustuslain 15 § mukaan ”jokaisen omaisuus on suojattu.” Tämä tarkoittaa sitä, että kapitalistien omaisuuteen ei saa kajota. Demokratia ei voi ulottua tämän takia talouteen. Talouden demokratisoituminen edellyttää siis kapitalististen tuotantosuhteiden kumoamista.
Väestön valtaosa ei ymmärrä tai ei välitä ymmärtää, mistä kapitalismissa ja sitä edustavassa Euroopan unionissa on kysymys.  Ymmärtämättömyys johtuu ihmisten yleissivistyksen ja kriittisen medialukutaidon puutteesta. Välinpitämättömyys on seurausta osattomuudesta johtuvasta yhteiskunnasta vieraantumisesta. Kotikasvatus antaa nykyisin harvemmin eväitä kapitalismin kyseenalaistamiseen ja EU-vastaisuuteen. Kouluopetus taas puolustaa vapaaseen markkinatalouteen nojautuvaa Euroopan unionia. Kaveripiiri on yhtä ymmällään näissä asioissa kuin sen jäsenetkin. Lopuksi media muokkaa ympäri vuorokauden yleistä mielipidettä vapaan markkinatalouden hengessä. On siis hyvin olennaista, kenen hallinnassa nämä kasvatuksen pääväylät ovat, koska niiden vaikutus yksilön myöhempään yhteiskunnalliseen käyttäytymiseen on hyvin suuri.
Tämä tietämättömyyden ja välinpitämättömyyden ketju pitäisi saada murrettua. Kapitalismin vastaisten voimien pitäisi yhdistyä taistelemaan tasa-arvoisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta. Meidän pitäisi synnyttää yhdessä yhteiskuntaa uudistava ajattelu ja löytää tuore sivistyshorisontti sekä perustaa sellainen osallistuvan demokratian agora, joka ei ole alisteinen pääoman vallalle. Keskeisessä asemassa tässä tehtävässä ovat tietotekniikkataitojen – tiedon haku, tiedon tuottaminen ja tiedon jakaminen – yhdistäminen luokkatietoisuuteen sekä sosiaalisen median tehokas hyödyntäminen joukkoviestinnässä.
Jotta kaikki kansalaiset voisivat osallistua yhteisten asioiden hoitoon, yhteiskuntajärjestys ei voi olla alisteinen pääomalle.

Kategoriat
Uncategorized

Valtioiden velkaantuminen – ratkaisematon ongelma

Valtioiden velkaongelma johtuu näennäisesti arvioiden verotulojen riittämättömyydestä välttämättömiin kuluihin. Yhtä näennäinen ratkaisu olisi, jos karsittaisiin vain kuluja. Kaikkia kuluja ei kuitenkaan voida karsia. Velkaantumisen pysähdyttäminen, ottamalla lisää velkaa, on menetelmänä sama, kuin jos alkoholismia parannettaisiin viinalla, kuten eräs professori äsekettäin asian ilmaisi.
Syvällisempi kysymys kuuluu, että mistä verotulojen riittämättömyys johtuu. Sillä onkin jo useita syitä. Verothan otetaan kansantulosta, jota luo vain tuottava työ. Kaikki työ ei siis luo kansantuloa. Työtä on kahdenlaista: tuottavaa työtä ja tuottamattonta työtä. Vain sellainen työ on tuottavaa, jossa tuotetaan aineellisia hyödykkeitä, käyttöarvoja, joita ihmiset tarvitsevat elääkseen, siis elämänvälineitä. Porvarillinen taloustiede lähtee siitä, että kaikki tulot, varastettuja tuloja myöten, luovat kansantuloa.
Tuottamatonta, mutta kylläkin välttämätöntä työtä, kuten koulutus ja sote-palvelut, tuotetaan ja kustannetaan kerätyillä veroilla, palkarahoilla tai kapitalistien riistotuloilla, siis kansantulolla. Yksityinen kulutus, palvelualat, valtion ylläpito ja EU:n kaltaiset loisorganisaatiot, tuottavat eli uusintavat muutamien ihmisten järjestelmällisiä etuoikeuksia, luokkajakoa yhteiskunnassa, siinä laskussa koko kansaa, erilaisia ryhmiä, sukuja, perheitä ja yksilöitä. Monissa tapauksissa tuottamaton työ uusitaa hyödyllisesti kaikkia ihmisiä esim kolutuksella.
Koska ihminen ei ole käyttöarvo, hyödyke jotakin varten, ihmisen tuotanto ei luo kansantuloa. Niinpä ihmisellä ei ole myöskään vaihtoarvoa. Ihminen on arvo sinänsä. Ihmistä ei voi ostaa kaupan hyllyltä, ei syötäväksi eikä puhuvaksi työkaluksi. Kapitalismissa ihminen joutuu kuitenkin myymään, tai oikeammin vuokraamaan itseään tavarana pääomalle, hyväksikäyttöä varten, kapitalistiselle riisto-bordellille.
Jos yhteiskuntaa halutaan analysoida objektiivisesti, yhteiskunnan ja koko ihmislajin uusintaminen on tarpeellista nähdä näin kahdenlaisena tuotantona: Ihmisen itsensä tuotantona ja elämänvälineiden tuotantona. Silloin politiikkaan saadaan logikkaa. Yksityiseen omistusoikeuteen perustuva kapitalismi koskee siis vain elämänvälineiden tuotantoa, ei ihmistä itseään. Tosin kapitalismi tunkeutuu voimakkaasti myös ihmisen itsensä tuotannon alueelle voittoa himoitsevalla bisneksellä ja epäinhimillisillä moraalisäänöillä.
Samalla kun aineellinen tuotanto luo käyttöarvoja ihmiselle, samlla se luo erilaisille käyttöarvoille vaohtoarvon, jotta niitä voidaan verrata toisiinsa ja vaihtaa keskenään. Vaihtoarvoa edustaa raha. Kansantulo ilmaistaankin vaihtoarvon kokonaismääränä. Vaihtoarvon eli kansantulon kokonaissumma jakaantuu luokkajaon mukaisesti jo tuotantovaiheessa 1) palkkatuloksi (joka korvaa työvoimakustannukset) ja 2) lisäarvoksi, jonka kapitalisti realisoin markkinoilla voitoksi. Voitot jakautuvat monien eri kapitalistiryhmien kesken. Verotulo, jonka valtio ottaa sekä palkkatulosta että voitoista, on siis lähtöisin myös tuosta uutta arvoa luovasta aineellisesta tuotannosta, käyttöarvotuotannosta. Miten verotus kohdistuu palkkatuloihin tai voittoihin, on toinen asia.
Valtion velkaantumisella eli verotulojen rittämättömyydellä on kaksi päälähdettä: a) Työnjako, jossa tuottamattomat alat valtaavat työvoimaa ja pääomia tuottavalta työltä, ja siten syövät kansantuloa; b) Velkaantumisen toinen lähde on itse kapitalistinen järjestelmä, joka voiton maksimoinnin ja pääomien kasatumisen vuoksi haluaa pienentää palkkoja, vähentää kulutuskysyntää, ja siten aiheuttaa työttömyyttä ja taloudellista lamaa ja hidastaa kansantulon kasvua.
Tuottamattomien alojen kasvu valtion piirissä ilmentää kapitalismin loismaisuutta ja korruptoituneisuutta. Kapitalismille on aivan sama, mistä voitot tulevat, kunhan ne vain jostain tulevat. Tämä on tarttunut myös valtioon. Monet noista aloista ei perustu inhimillisiin ja välttämättömiin tarpeisiin. Työvoima niistä tulisikin kouluttaa ja ohjata tuottaville, aineellisen tuotannon aloille, elämänvälineiden tuotantoon. Velkaantumisen taustalla tärkeimpänä tekijänä on siis työnjaon ongelma, jota taloudellisen anarkian oloissa ei voida ratkaista.
Koska kapitalistista tuotantoa motivoi vain voittojen saalistaminen, vaihtoarvon tuotanto, eikä elämän tarpeita tyydyttävä käyttöarvojen ja kansantuloa luova tuotanto, velkaongelmaa ei voida ratkaista. Näin kapitalismi on syö itseään. Se ei pysty koskaan voittamaan velkaantumistaan omana tuotantotapanaan. Ainoastaan yhteisomisteinen yhteiskunta voi järjestää taloutensa rationaalisesti. Kapitalistisen kehityksen suunta kohti umpikujaa ja katastrofia kulkee nopeutuvalla vauhdilla.