Demokratins drivkrafter

Kontext och särdrag i Finlands och Sveriges demokratier 1890-2020

Huolestuneet professorit

(Julkaistu 24.6.2015 Tiedetoimittajat.fi-sivuston Keskiviikkoblogissa)

Kun Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijat Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen marraskuussa 2014 esittelivät Asiantuntijuus mediassa –hankkeen tuloksia, kirjoitin tällä palstalla, että ”päivystävässä dosenttiudessa” on viime kädessä kyse siitä, haluaako tutkijana osallistua julkiseen keskusteluun ja sen määrittämiseen, mikä kulloinkin on ”olennaista, tärkeää, totta”, vai ajatteleeko, että siitä päättävät muut.

Viime viikkojen aikana on käynyt selväksi, että moni tutkija haluaa ja pitää tehtävänään osallistua julkiseen keskusteluun Juha Sipilän hallituksen ohjelmasta – ja että tätä aktiivisuutta ei suinkaan katsota pelkästään tutkijoiden yhteiskuntavastuun toteuttamisena, yliopiston ns. kolmantena tehtävänä tai tutkijuuden limittymisenä kansalaisuuteen, vaan se usein luetaan ”kitinäksi” ja ”marinaksi”, oppositiopolitikoinniksi – tai vain tyhjäksi eleeksi.

Törmäsin itse tähän laadittuani yhdessä akatemiatutkija Johanna Kantolan, FT Anna Elomäen ja YTT Hanna Ylöstalon kanssa 85 professorin ja erikoistutkijan vaatimuksen hallitukselle hallitusohjelman sukupuolivaikutusten arvioinnista ja hallituksen sitoutumisesta tasa-arvon edistämiseen. Vaatimuksemme uutisoitiin Helsingin Sanomissa, se sai näkyvyyttä muissa viestimissä ja sosiaalisessa mediassa, ja vaatimuksen sisältämä kritiikki kulkeutui nopeasti niin pääministerin kuin vastuuministerinkin ja muiden poliitikkojen haastatteluihin. Teema oli esillä myös eduskunnan kyselytunnilla.

Samana päivänä twitter-virtaani pulpahti keskustelu, joka alkoi viestintätoimisto Ellun Kanojen mahdollisuusviestintäjohtaja Kirsi Pihan kommentista vaatimustamme käsitelleeseen tviittiin: ”Ottamatta kantaa aiheeseen, voitko kertoa yhden aiheen josta joku professori/asiantuntija ei löydy olemaan huolestunut? : )”, hän kirjoitti. Retorisen kysymyksen herättämässä debatissa Piha toistuvasti leimasi vaatimuksemme kaavamaiseksi ”huolestumiseksi”, jota joku ”etsii” tai ”tarvitsee”. Pyynnöistä huolimatta Piha ei suostunut tarkentamaan väitteitään siitä, kuka meidät ”tarvitsi”, ”etsi” tai ”löysi”.

Siinä missä Suomen Kuvalehden blogisti, kirjailija Tiina Raevaara ja Ilta-Sanomien kolumnisti, kirjailija Jyrki Lehtola näkivät Pihan retoriikan ilmentymänä laajemmasta sivistyksen halveksunnasta ja koulutuksen arvostuksen laskusta, itse luen reaktiosta – ja muista tutkijoiden ”kitinää” koskevista kommenteista – ennen muuta demokratian vähättelyä.

Voitaneen sinänsä tulkita jonkinmoiseksi onnistumisen merkiksi se, että vaatimuksemme onnistui ärsyttämään yhden 2000-luvun taitavimmista suomalaisista poliittisen viestinnän arkkitehdeistä, mutta kommenteista piirtyvä kuva julkisesta keskustelusta on välineellisyydessään ongelmallinen – ja antidemokraattinen. Pihan ilmentämässä viestintätoimistotulkinnassa vaatimuskirjelmästämme – siitähän hänen tviiteissään on kyse, vaikka hän väittää, ettei kommentoi ”aihetta” – on geneerinen, ikään kuin mihin tahansa julkiseen keskusteluun kuuluva anonyymi mielipide tai repliikki, jonka voi esittää kuka tahansa, kansalainen x tai tutkija y. Jos ja kun julkista keskustelua ajatellaan viestintätoimistonäkökulmasta vain julkisuuden hallinnan ja hyödyntämisen näkökulmasta – yrityksen tuloksen tekemisen, brändin kirkastamisen tai vahinkojen minimoimisen näkökulmasta – kansalaisten osallisuudella ei ole mitään arvoa sinänsä. Vaatimuskirjelmää ei tarvitse lukea tai sen esittämiä ajatuksia pohtia, vaan voidaan ikään kuin yleisenä periaatteena todeta, että EVVK, joo joo, tämä on niin nähty. Miten muutoin tulkita kommenttia: ”joka asiaan löytyy huolestuja jos sellainen tarvitaan. #inflaatio”?

Julkisuus on rakenteistunutta, ja viestintää määrittävät aikakauden medialogiikka ja konventiot – siitä mediatutkijan on helppo olla Kirsi Pihan kanssa samaa mieltä. Ero lienee tavassa ymmärtää julkisuuden ja demokratian suhde. Usko julkiseen keskusteluun aitona kannanmuodostuksena ja mielipiteen muodostuksen prosessina – ei vain kampanja-areenana – liittyy nimittäin ajatukseen, että demokratia ei ole saavutettu, staattinen tila vaan velvoittava ideaali, jonka vaatii tekoja.

Maria Ruuskan ohjeet tutkijalle, joka haluaa vaikuttaa: http://kaskasmedia.fi/nain-tutkija-vaikuttaa-politiikkaan/

PS. Ajatus demokratiasta jatkuvana prosessina on näkemys, joka läpäisee myös vuoden alusta käynnistynyttä Demokratian voimavirrat –tutkimushanketta. Siinä lähdemme olettamuksesta, että suomalainen ja ruotsalainen demokratia eivät ole annettuja vaan muotoutuneet ja edelleen muotoutuvat poliittisten kulttuurien, geopolitiikan ja talouden voimien yhteisvaikutuksessa.

1 Kommentar

  1. Tapio Salo

    10.08.2015 at 09:22

    Yksikätisenä ja lähesyksisormisena otan vapauden hyödyntää alla aikaisempia tekstejäni ja niihin saatuja kommetteja:
    Jätetty: 11:38 05.08.2015. Kirjoittanut: atks22
    Muurahaiset toimivat saumattomasti yhteen. Ne pystyvät kantamaan huomattavasti itseään isompia esineitä ja toimimaan ryhmissä intuitionsa avustuksella. Nature Communications-lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, miten muurahaiset tekevät tämän. Israelissa tutkijat tekivät kokeita käyttäen apunaan Cheerios-aamiaismuroja. Tutkimuksen tekijät seurasivat, miten tusinan verran muurahaisia kuljetti saumattomasti ravintoaan yhteen suuntaan. Kukaan niistä ei johtanut liikettä. Yhteistyössä tapahtui muutoksia vasta, kun tielle tuli este. Silloin esteen ensiksi havainnut otti ohjat. Siitä tuli johtaja, joka kommunikoi muille uuden suunnan kulkureittiä korjaamalla. Yleensä korjaus tapahtui nykäisemällä. Johtajuuspuuskat kestivät ainoastaan 10–20 sekuntia, eikä niitä tehnyt aina sama yksilö. Kukaan ei myöskään valinnut johtajaa vaan yksilö otti itse tarvittaessa ohjat. Tällainen saumattomuus on poikkeuksellista ja ryhmätyöskentely painavien asioiden siirtämiseksi ylipäätään harvinaista.
    Haluatko Tekniikka&Talouden uutiskirjeen päivittäin sähköpostiisi? Tilaa se tästä!
    Tuota ilmiötä lähdin sitten huimasti selittämään kosmoksemme kummallisella todennäköisyysilmiöllä:
    Demokratia?
    05.08.2015

    Olisikohan tässä pohjalla kosmoksen todennäköisyysmatemattisuus, jonka lainalaisuudet tuottavat paradokseja. Peräkkäisten lantinheittojen todennäköisyys on aina vaihtoehdoille, että on yhtä mahdollista saada aina vaan kruuna tai aina vaan klaava, mutta sarjan jakauma lähenee aina riittävän monella heitolla tasatulosta.
    Jos pitää arvioida montako namipalleroa on isossa purkissa, niin yksittäiset arviot heittelevät vaikka kuinkajapaljon, mutta tuhannen eri arvioijan keskiarvo on jo melkein oikea lukumäärää lähes kappaletarkkuudella???
    Siis, jos johtaja valikoituu jatkuvasti satunnaisesti, niin voi olla yhtähyvä kuin kuka muu tahansa ja hommat sujuu.

    Miettimistä kuinka demokratia pitäisi järjestää?

    Alla olevat kommentit siis käänteisessä järjestyksessä:
    Jätetty: 12:25 08.08.2015. Kirjoittanut: luonnonoikku
    Ja kuten persoonallisuushäiriöiset yleisesti tekevät läheisissä ihmissuhteissaan, luultavasti myös ne ääntenkalastajat käyttävät hyväkseen jotakin yleistä heikkoutta, heikkoa kohtaa, johon tarttua kiinni – ja kavuta sitä myöten valtaan. Esim. monet yhä edelleen kääntävät kaikki puutteet, viat, ongelmat sun muut “niiden toisten” eli eriväristen, -maalaisten, -kielisten yms. vioiksi. Koska tämä piirre peilata kaikki ogelmat ovat kaikkien ihmisten kaiketi suurin heikkous, se on se, jota kaikkein helpoiten käytetään hyväksi näissä pyrkyryysasioissakin. Taitaa olla muuten vallalla tämä vielä ihan joka maassa, tähän tarttuminen, ensisijaisesti, joka uskonnossa, joka kulttuurissa. Että aina jonkun toisen listiminen ratkaisee kaikki ongelmat, muka. Mielenkiintoista on se, että muistaakseni Raamatussa kehoitetaan katsomaan ja seuraamaan kedon kukkasia, lintuja ja muurahaisia ja lapsia ja niiden toimintaa ja ottaa mallia niistä- Raamatussa ei käsittääkseni missään kohden kehoiteta seuraamaan apinoiden toimintaa ja matkimaan niitä.

    ite2
    Jätetty: 10:48 08.08.2015. Kirjoittanut: atks22
    Edustuksellinen demokratia lienee yritys sosiaalistaa tätä apinamallia, mutta ääntenkalastukseen yhdistynyt pyrkyryys pakottaa myötäilemään enemmistöjen kantoja, jotka yleisesti. että puolet haluaa muutosta ja toinen puoli taas ei.

    Jätetty: 10:44 08.08.2015. Kirjoittanut: luonnonoikku
    Vielä johtajista: käsitykseni mukaan johtajaksi valitaan usein sellainen, joka haluaa olla johtaja. Niin monet ihmiset, vaikka ovat taitavampia ja osaavampia kuin valitut johtajat, eivät HALUA tehdä päätöksiä muiden puolesta eivätkä ottaa päätöksistään vastuuta. No, eiväthän edes kaikki johtajat ota vastuuta päätöksistään: sellaisilla johtajilla on taito pistää syy aina jonkun toisen piikkiin ja paeta itse paikalta. Monet ovat erittäin hyviä manipulaattoreita – siinä heidän taitonsa. Väittäisin siten, että johtajaksi valikoituu siten kukaties sangen sattumanvaraisesti henkilö joka haluaa johtaa: taitojen, älyn tms, kanssa sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä. Olen kuullut sanonnan, että valtaa ei koskaan pitäisi antaa sille, joka sitä nimenomaan haluaa. Johtajien valintasysteemi vain on sellainen, että johtajuutta pitää haluta, että tulisi valituksi johtajaksi. Onneksi on olemassa hyviäkin johtajia todella surkimusten lisäksi. Niin että joskus sattuma osuu naulan kantaan ja johtaja osoittautuukin paikkansa arvoiseksi. Se vain, että kaikki ne, jotka eivät pyri tai halua johtajiksi, vaikka olisivat hyviä johtajia, karsiutuvat aivan huomaamatta pois valintajoukosta. Näin ollen ihmisillä on rajattu joukko tyyppejä, joista valita johtaja. Kun sitten vielä tietää, (nyt itseäni sivistäneenä) että 10% väestöstä on narsisteja tai muuten persoonallisuushäiriöisiä, niin kunka moni tuosta joukosta, joka tunkee johtopaikoille, kuuluu tuohon 10%:iin? Valitettavasti varmaan aika moni.

    Jätetty: 10:35 08.08.2015. Kirjoittanut: luonnonoikku
    Muurahaiset ovat täten demokraattisempia kuin ihmiset. Nykyinen hommahan toimii salakavalasti siten, että jo lapsesta lähtien ihmiset opetetaan olemaan avuttomia, luottamaan johonkuhun toiseen ja tottelemaan. Näin yhä vielä vaikka toki ehkä vähemmän kuin ennen. Tasapaino on tavallaan järkkynyt: oletus on, että ellei tottele saumattomasti jotakuta toista ja ole sitä mieltä, että itse on avuton ja kykenemätön lapsi, joka viel äaikuisanakin täytyy määrätä tekemään töitä ja leimaamaan tuntikorttinsa, on hulttio. Muurahaisilla lienee syntymästään lähtien se asenne, että hän tekee hommansa, käskee joku tai ei – koska se on sekä sen itsensä että muiden parhaaksi. Mutta ihmisethän eivät ole muurahaisia, vaan apinoita. Eikös simpasseja, goriloita yms. käytöstä tutkimalla ole tutkittu ihmisen kehitystä? Apinat (kaikenlaisetlajikkeet) eivät taas toimi kuten muurahaiset, vaan niillä on aina joku ALFA tai MATROONA komentelemassa muita – ja muut alistuvat siihen ja heidän menestyksensä laumassa riippunee siitä, miten onnistuvat tuota alfaa tai matroonaa kulloinkin miellyttämään.

Kommentera

Din e-postadress kommer inte att publiceras.

*