Demokratian voimavirrat

Kansanvallan kontekstit ja ominaispiirteet Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1890-2020

Poliitikot ovat uhka demokratialle

Suomen uusi hallitus on esitellyt ohjelman, jolla on dramaattisia vaikutuksia varhaiskasvatukseen, koulutukseen, tutkimukseen ja kansalaisten sosiaaliturvaan. Kuinka ollakaan, niistä käydään nyt keskustelua, joka kuulostaa vaalikamppailulta. Tai kuulostaisi, jos Suomi olisi toimivampi demokratia ja vaaleissa keskusteltaisiin politiikan sisällöistä sen sijaan että puhutaan johtamistavoista, hallitusohjelman pituudesta tai normitalkoista.

Hallituspuolueet korostavat mielellään, että hallituksen ovat nyt muodostaneet kolme suurinta puoluetta. Että näin ”kansa” äänesti, ja niin äänestikin. Perustellusti voidaan kuitenkin kysyä, mistä ”kansa” lopulta äänesti, mitkä kaikki uuden hallitusohjelman linjauksista olivat esillä vaalikamppailussa, mistä valinnoista käytiin poliittinen keskustelu ja mihin linjauksiin haettiin äänestäjiltä mandaatti. Vastaus, että Suomessa monipuoluehallitukset eivät voi äänestyttää ohjelmistaan, on erityisen huono, koska se antaa ymmärtää, ettei vaalitaistossa lopulta ole kyse muusta kuin sijoituksista.

Ennen vaaleja järjestettiin ennätyksellinen määrä erilaisia tenttejä, vaalikoneita oli joka lähtöön, ja kaikki kynnelle kykenevät etu- ja kansalaisjärjestöt haastoivat puolueita ja ehdokkaita ottamaan kantaa. Miksi mediassa puhuttiin viikosta toiseen miljardeista, tivattiin illasta toiseen eri puolueiden kantaa ”oikeaan” sopeuttamistasoon, ilman että käsiteltiin hallitusohjelman myötä nyt esillä olevia sisältöjä? Ei ole liioiteltua todeta, että media epäonnistui demokraattisessa tehtävässään ja poliitikot onnistuivat ilmeisessä tavoitteessaan olla puhumatta konkretiasta. Presidentinkin uuden vuoden puheessaan peräämät leikkauslistat jäivät kuin yksissä tuumin esittelemättä ja käsittelemättä. Ei niitä nykyinen oppositiokaan esitellyt.

Lopputulemana hallitus toteaa äänestäjille, että ”sitä saa mitä tilaa”, vaikka tekeekin ”kipeää”. Äänestäjille kerrotaan, että tätä te halusitte. Tai että tämä teidän olisi pitänyt ymmärtää. Politiikka on mahdollisen taidetta, toimintamahdollisuuksien ja pelivaran näkemistä siellä, missä teknokraatti näkee vain sääntöjä, esteitä tai tyhjää, mutta suomalaisen poliittisen eliitin asenne ja toimintatavat ovat todellinen uhka demokratialle. Poliitikot eivät uskalla hakea mandaattia politiikan sisällöille vaan äänestyttävät kansalaisia muodoista ja tunteista.

Samasta on kyse ”yhteiskuntasopimuksessa”. Valistusfilosofiaan palautuva ja yksilön ja valtion suhdetta koskeva käsite on keskustalaista poliittista retoriikkaa ainakin vuodesta 1991, jolloin silloinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Risto Uimonen (5.8.1991) kuvasi Ahon hallituksen tilannetta ja ”kipeiden ratkaisujen” (sic) tarvetta näin: ”Sopimus on porvarihallitukselle ja koko Suomelle elämän ja kuoleman kysymys. Vain sillä voidaan kääntää maan talous nousuun ilman kohtuuttomia seurauksia. Vaikka sopimusta ei syntyisi, hallitus ei vielä kaadu siihen. Markkinavoimat hoitavat kyllä sopeutuksen, mutta siitä syntyvää yhteiskunnallista hätää ja painetta se ei kestä. ”

”Yhteiskuntasopimuksen” käsite on syvästi poliittinen sekä ideologisessa että sisällöllisessä mielessä, mutta suomalainen media julkisesta palvelusta kaupalliseen on käyttänyt sitä ikään kuin neutraalina kuvauksena. Siinä missä Yle uutiset viime vuonna linjasi, että ”tasa-arvoinen avioliittolaki” on lobbaustermi ja ideologinen nimitys, jota ei uutiskielessä ei voida käyttää, ”yhteiskuntasopimus” valui yleiskieleen ilman lainausmerkkejä.

Kielen kautta hahmotetaan paitsi merkityksiä ja arvoja, myös sitä, mistä on kyse ja ketkä ovat osallisia. ”Yhteiskuntasopimus” on tässä mielessä käsitteenä harhaanjohtava, koska se viittaa yksilön ja valtion suhteeseen, ei hallitusohjelman mielessä työmarkkinoiden osapuoliin. Lisäksi tässä ei ole kyse sopimuksesta lainkaan. Poliitikkojen ”uhrauksia”, ”samaa venettä”, ”talkoita”, ”kohtuutta” ja ”vetoomuksia” vilisevä kieli sotkee kuviota entisestään.

Hallitusohjelmassa todetaan, että ”(t)oteutuessaan yhteiskuntasopimus vahvistaa suomalaisten keskinäistä luottamusta, edistää talouskasvua ja tukee uusien työpaikkojen syntymistä”. On mahdollista, että ehdotetuilla toimenpiteillä kaksi jälkimmäistä tavoitetta toteutuisivat, mutta miten voidaan ajatella, että yksilöity uhkavaatimus – jollette toimi näin, rankaisemme paitsi teitä myös kolmansia osapuolia – lisäisi ”kansalaisten keskinäistä luottamusta”?

”Yhteiskuntasopimus” on käsitteenä niin ladattu ja kansalaisten, valtion ja työmarkkinoiden suhteita ja poliittista valtaa hämärtävä, että median olisi viipymättä luovuttava sen käytöstä uutiskielessä ja löydettävä muita tapoja puhua hallituksen esittämistä toimenpiteistä ja tavoitteista.

Hallituksella on oikeus ja velvollisuus asettaa tavoitteet ja pyrkiä niihin valitsemillaan keinoilla. On ymmärrettävää, että uusi hallitus pyrkii kaikin tavoin palauttamaan uskon monipuoluehallitsemiseen ja poliittisen järjestelmän kykyyn tehdä perusteltuja ratkaisuja korostamalla ”luottamusta”, ”yhteisymmärrystä” ja ”yhteistä tilannekuvaa”. Median vastuu on eri näkökulmista uutisoida ja arvioida tuota prosessia ilman, että se puhuu hallituksen kieltä. Muutoin poliittisesta keskustelusta katoaa politiikka ja happi, siinä ei ole tilaa keskustella ja olla mieltä.

Kuten kansanliikepuolueiden rapautumista tutkiva historiantutkija, professori Kjell Östberg (Södertörnin korkeakoulu) totesi Demokratian voimavirrat -projektin esittäytymisseminaarissa, poliitikoilla on suurin vastuu. Jos poliitikot kysymyksistä riippumatta tarjoavat vastauksiksi retorisia väistöliikkeitä tai kaivavat taskusta kolmen kohdan muistilappuja iskusanoineen, on turha syyttää mediaa poliittisen keskustelun yksinkertaistamisesta. Jos poliitikot eivät uskalla ehdottaa ja perustella reformeja ja ideologisia linjauksia omilla nimillään vaan tarjoilevat ”sopimuksia”, ”luottamusta” ja ”yhteisymmärrystä”, demokratia ei toimi. Poliitikot ovat uhka demokratialle.

1 kommentti

  1. Tapio Salo

    12.07.2015 at 10:02

    Maailman toimijoiden valtasuhteet ovat muuttuneet niin radikaalisti uusien resurssiren, välineiden ja toimintatapojen seurauksena, että demokratiankin soveltaminen vaatii uutta luovaa ajattelua.
    Onko tiedossa sivustoja, missä tällaista olisi käynnistetty?

Vastaa

Your email address will not be published.

*