Demokratian voimavirrat

Kansanvallan kontekstit ja ominaispiirteet Suomessa ja Ruotsissa vuosina 1890-2020

Author: Petri Karonen

Ulkomailla äänestämisen helppous

Kävin tänään äänestämässä. Mikäs siinä, monet äänestävät ennakkoon ja useimmille suoritus on jokseenkin itsestään selvä ja toimituksena helppo. Vaivatonta äänestäminen oli myös minulle, vaikka olin tällä kertaa Upsalassa; sen kun vain kävelin läpi kevätaurinkoisen kaupungin Storgatanilla sijaitsevalle Träffpunktille.

Oikeusministeriön ylläpitämien vaalisivujen mukaan ennakkoäänestäminen onnistuu tällä kertaa 89 maassa. Ruotsissa äänestyspaikkoja on luonnollisesti eniten, yhteensä 35. Väittäisin palvelua vähintään hyväksi, ja vaikka sattuisi olemaan hieman kauempanakin, ei kansanvallan toteutuminen ainakaan puitteista jää kiinni. Menettely ei myöskään ole aivan eilisen keksintö, vaan käytäntö on saavuttanut jo 40 vuoden kunnioitettavan iän.

Kenties tässä piilee näennäisen helppouden luoma harha, sillä aina eivät asiat ole sujuneet kuin vaivaton ja lämminhenkinen tepastelu kivassa kaupungissa. Myös ajatus äänioikeudesta oikeutena voi olla hämärtynyt. Tietenkin toimintaympäristö esimerkiksi sodan jälkeisessä Suomessa oli täysin toinen kuin nykyinen. Silti – tai ehkä juuri siksi – ainakin minut pysäytti Suomen Historiallisen Seuran vuosikertomus vuodelta 1948. Kertomuksessa seuran sihteeri ilmaisi syvän mielipahansa siitä, etteivät yhteispohjoismaisen historiantutkijain konferenssin norjalaiset järjestäjät olleet ottaneet kuuleviin korviinsa suomalaisten toistuvia pyyntöjä siirtää Lillehammerin kokousta vaikkapa vain muutamalla päivällä, jotta suomalaisetkin olisivat pystyneet osallistumaan tapahtumaan. Kokouspäivät nimittäin sattuivat täsmälleen samaan aikaan kuin Suomen eduskuntavaalit.

Heinäkuun 1948 vaaleissa äänestysprosentti lähenteli 80:ta. Kuinkahan käy tänä vuonna? Ainakin tänään Upsalassa äänestäjiä riitti illansuussa jonoksi asti ja kuulemani mukaan aktiivisuus oli ollut samankaltaista koko päivän ajan.

Oikeusministeriö: http://www.vaalit.fi/fi/index/aanestajalle/aanestaminenulkomailla.html

Eduskunta ja ”pääsyvaatimukset”

Helsingin Sanomissa ilmestyi tänään (22.3.2015) vaasalaisen yrittäjän, KTM Harri Valkaman mielipidekirjoitus, jossa hän esitti eduskunnassa työskenteleville ”pääsyvaatimukseksi” korkeakoulututkintoa ja vähintään viiden vuoden työkokemusta muualta kuin politiikan alalta.

Näin vaalien alla kaikenlainen keskustelu politiikasta ja sen osa-alueista lienee paikallaan ja tarpeellista, jos se suinkin herättää kansalaisissa mielenkiintoa politiikkaa ja vaaleja kohtaan. Silti yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden merkitystä ja arvoa demokratian vahvistajana ei saa unohtaa missään tilanteessa. Lisäksi on hyvä tutustua Suomen perustuslakiin ja sen voimassa oleviin määräyksiin vaalioikeudesta.

Kansanedustuksen alalla vaalioikeutta rajoitettiin Suomessa viimeksi 110 vuotta sitten, kun suuriruhtinaskunnassa oli vielä käytössä jokseenkin kaikkialla muualla vanhentuneena hylätty nelisäätyjärjestelmä. Sen mukaisesti keisarin alamaiset valitsivat aatelis-, pappis-, porvaris- ja talonpoikaissäätyyn edustajansa – tosin osa valituiksi tulleista miehistä pääsi mukaan päätöksentekoon itseoikeutetusti ja ilman turhia valintaprosesseja.

Suomen perustuslaki (https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731)

Päivälehti ja ihanteiden aika

Minulla oli eilen (19.3.) ilo katsoa erittäin hyvässä seurassa Aleksanterin teatterissa esitettävä Päivälehden historiaa käsittelevä näytelmä Ihanteiden aika – Päivälehden piiri. Ajankohta oli varsin osuva, olihan sentään Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Näytelmässäkin Minna Canth sananmukaisesti mörisee isossa roolissa.

Käsikirjoituksessa on vältelty historiallisten analogioiden tekemistä, vaikka tekstissä muistutetaan monin tavoin niiden käytön yleisyydestä sortokausien aikana. Suomalaiset lehtimiehet näet käsittelivät ja kritisoivat ahdistavaa yhteiskunnallista tilannetta yleisesti julkaisemalla satujen ja tarinoiden muotoon verhottuja kertomuksia ja käyttämällä historiallisia esimerkkejä ja allegorioita. Kenraalikuvernööri N. Bobrikov apureineen ja virkaintoisine sensoreineen toki ymmärsi pian tekstien piilomerkitykset ja siksipä monille sanomalehdille paukkuikin varoituksia, julkaisukieltoja ja lakkautuspäätöksiä: sellaiseen Päivälehdenkin tarina päättyi heinäkuussa 1904, jolloin kenraalikuvernööri oli jo kohdannut matkansa pään. Sanomalehtisensuuri jatkui sittemmin ankarana aina Suomen itsenäistymiseen saakka, mutta sen sijaan aikakauslehtien ja kirjojen ennakkovalvonta pysyi jatkuvasti huomattavasti väljempänä, kuten esimerkiksi teoksesta Kansallisten instituutioiden muotoutuminen. Suomalainen historiakuva Oma Maa -kirjasarjassa 1900–1960 (SKS 2014, https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=3030) on luettavissa.

Yksi mehevä analogia esityksestä kuitenkin nousee: senaattori J. V. Snellmania aikanaan ihailleet kiihkeät nuoret miehet meuhkasivat kovaäänisesti ja vannoivat haluavansa kulkea fennomanian suurmiehen ”viitoittamaa tietä” – sittemmin samaa iskulausetta käytettiin muun muassa 1960- ja 1970-luvun vappumarsseilla aivan toisissa yhteyksissä ja tarkoituksessa.

Luottamus ja demokratia

Länsimaiseen demokratiaan kuuluu monenlaisia osa-alueita, jotka usein jäävät itsestään selvyyksinä taustalle – jopa niin, että tärkeitäkään asioita ei aina muisteta tai ainakaan mainita. Tässä suhteessa Suomen Kansallisteatterin Slava! Kunnia -näytelmä antaa paljon ajattelemisen aihetta. Tämä rohkea ja jokseenkin rouhea kokonaisuus vaatii katsojaltaan aika tavalla historian perustietoja ja ymmärrystä erilaisista analogioista. Samalla esitys nostaa venäläisen yhteiskunnan keskeisiä osa-alueita esille pitkissä historiallisissa jatkumoissa, aina Iivana Julmasta Katariina II:n kautta 2000-luvulle.

Demokratian voimavirtoihin edellä sanottu liittyy esimerkiksi siten, että yhtenä keskeisenä aidon demokratian tunnusmerkkinä pidetään kansalaisten luottamusta järjestelmää kohtaan sekä siihen, että omistusoikeudet ovat turvatut myös tulevaisuudessa. Näytelmän yhdessä kohtauksessa suuri kasvoton johtaja Volodja ”keskustelee” pelokkaan klientti-oligarkkinsa kanssa siitä, kuinka viimeksi mainitulle aikanaan lahjoitettu bisnes voitaisiin ottaa häneltä pois koska tahansa. Omaisuuden suoja – riippumatta siitä, miten se ainakaan on saatu – tai paremminkin sen suojaamattomuus on ollut yksi venäläisen yhteiskunnan kompastuskiviä jo viimeistään varhaismoderneilta ajoilta lähtien, eikä vähiten juuri esimerkiksi 1700-luvun valistuneen itsevaltiuden kaudella.

Slava! Kunnia. Suomen kansallisteatteri (http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/slava-kunnia/)