Kun kunkin valtion velvollisuutena kohtuuden nimessä on pitää huolta omista alamaisistaan rotuun katsomatta, on Saksa nyt luopunut tästä luonnonmukaisesta periaatteesta ja päättänyt syytää puolisenmiljoonaa juutalaistaan muiden elätettäväksi. Tällainen aines, joka lisäksi huonosti soveltuu esim. maanviljelykseen tai muuhun ruumiilliseen työhön, ei tosiaankaan ole missään tervetullut.

L–s. ”Puuttuva tasapaino”, Katsaus ulkomaihin, Valvoja-Aika 1938 (512–515)

Arvostetun aikakauslehden kirjoittaja kommentoi näin Saksan 9. ja 10. marraskuun pogromin, niin kutsutun ”Kristalliyön”, aiheuttamaa humanitaarista hätätilaa. Nimimerkki L–s tuomitsi Saksan menettelyn, mutta Kolmannen Valtakunnan rotulakeja ja väkivaltaista vainoa ei tuomittu siksi, että ne rikkoivat ihmisarvoa ja humanitaarisia periaatteita vastaan, vaan siksi, että toisille valtioille koitui ylimääräisiä kustannuksia. Demokratiasta ja kansalaisoikeuksista ei kirjoittaja maininnut mitään. Tämä oli myös usean elinkeinoalan järjestön allekirjoittaman vetoomuksen viesti, joka toimitettiin jo kesällä 1938 valtioneuvostolle. Siinä vaadittiin, että maahan saapuvat pakolaiset karkotettaisiin, ja väitettiin, että juutalaisista pakolaisista ”ei tule olemaan missään tapauksessa Suomen elinkeinoelämälle mitään hyötyä”.[1]

2010-luvun Suomessa punnitaan yhä eri syistä maahan saapuvia ihmisiä taloudellisen hyödyn perusteella ja pyristellään eroon kansainvälisistä humanitaarisista sopimuksista. Käsitteitä sekoittaen toivotaan pakolaisten sijaan korkeakoulutettuja maahanmuuttajia ja hetken tarpeisiin räätälöityä työvoimaa; silti koulutuksesta, molemminpuolisen integraation edellytyksestä, leikataan surutta. Joitakin pakolais- ja maahanmuuttajaryhmiä koetaan kuitenkin enemmän silmätikkuina kuin toisia; näin myös Suomessa 1930-luvulla. Talouskeskeiseen ajatteluun sekoittuu rasismi.

Mikä onkaan demokraattisen valtion oikea suhde ihmisiin, jotka pyrkivät sen turviin muualta? Levottoman 1930-luvun lopulla alkoi Suomessa viritä keskustelua aiheesta. Kesällä 1938 Suomeen alkoi saapua kymmeniä pakolaisia Keski-Euroopasta, yksittäisesti ja myös ryhmissä. Monet heistä olivat juutalaisia. Lehdistö oli jo raportoinut juutalaisten ahdingosta kansallissosialistisessa Saksassa ja Saksaan liitetyssä Itävallassa. Vaikka ani harvat osasivat ennustaa Holokaustin lopulliset mittasuhteet, oli kansallissosialistien harjoittama poliittinen väkivalta ja juridinen mielivalta kuitenkin tiedossa. Monet pakolaisista jatkoivat matkaa, ja jotkut palautettiin lähtömaihin. Tämä oli tietoisen politiikan tulosta. Suomen hallitus pyrki hankkiutumaan suhteellisen vähälukuisesta määrästä, muutamasta sadasta, mahdollisimman nopeasti eroon. Helmikuussa 1939 sisäasiainministeri Urho Kekkonen raportoi eduskunnassa, että maassa oli enää 183 pakolaista. Kaikki olivat jättäneet oleskelulupahakemuksen ja jotkut olivat myös onnistuneet työllistymään, mutta kaikkien toivottiin siirtyvän pysyvästi muihin maihin. Vertailun vuoksi mainittakoon että Suomessa oli vuoden 1938 lopulla noin 14 600 pakolaista entisestä Venäjän keisarikunnasta.[2] Miksi niin pieni ryhmä aiheutti niin suuria huolia? Continue reading