Minulla oli eilen (19.3.) ilo katsoa erittäin hyvässä seurassa Aleksanterin teatterissa esitettävä Päivälehden historiaa käsittelevä näytelmä Ihanteiden aika – Päivälehden piiri. Ajankohta oli varsin osuva, olihan sentään Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Näytelmässäkin Minna Canth sananmukaisesti mörisee isossa roolissa.

Käsikirjoituksessa on vältelty historiallisten analogioiden tekemistä, vaikka tekstissä muistutetaan monin tavoin niiden käytön yleisyydestä sortokausien aikana. Suomalaiset lehtimiehet näet käsittelivät ja kritisoivat ahdistavaa yhteiskunnallista tilannetta yleisesti julkaisemalla satujen ja tarinoiden muotoon verhottuja kertomuksia ja käyttämällä historiallisia esimerkkejä ja allegorioita. Kenraalikuvernööri N. Bobrikov apureineen ja virkaintoisine sensoreineen toki ymmärsi pian tekstien piilomerkitykset ja siksipä monille sanomalehdille paukkuikin varoituksia, julkaisukieltoja ja lakkautuspäätöksiä: sellaiseen Päivälehdenkin tarina päättyi heinäkuussa 1904, jolloin kenraalikuvernööri oli jo kohdannut matkansa pään. Sanomalehtisensuuri jatkui sittemmin ankarana aina Suomen itsenäistymiseen saakka, mutta sen sijaan aikakauslehtien ja kirjojen ennakkovalvonta pysyi jatkuvasti huomattavasti väljempänä, kuten esimerkiksi teoksesta Kansallisten instituutioiden muotoutuminen. Suomalainen historiakuva Oma Maa -kirjasarjassa 1900–1960 (SKS 2014, https://kirjat.finlit.fi/index.php?showitem=3030) on luettavissa.

Yksi mehevä analogia esityksestä kuitenkin nousee: senaattori J. V. Snellmania aikanaan ihailleet kiihkeät nuoret miehet meuhkasivat kovaäänisesti ja vannoivat haluavansa kulkea fennomanian suurmiehen ”viitoittamaa tietä” – sittemmin samaa iskulausetta käytettiin muun muassa 1960- ja 1970-luvun vappumarsseilla aivan toisissa yhteyksissä ja tarkoituksessa.